Kolmannen osapuolen logistiikka

Olemme logistiikkakumppani, joka kasvaa yhdessä asiakkaidemme kanssa

Kun haluatte parantaa asiakaskokemusta pitkällä aikavälillä

Kokemuksemme verkkokaupan logistiikasta yleensä ja erityisesti vaateteollisuudesta juontaa juurensa pitkälle. Globaalin ulottuvuutemme avulla voimme auttaa teitä pääsemään uusille markkinoille, ja taloudellisen vahvuutemme avulla voimme sijoittaa yhdessä teidän kanssamme.

Ingram Micron organisaatiolle on ominaista käytännöllinen ”hands-on”-lähestymistapa, jossa tärkeintä on löytää aina uusia ratkaisuja. Meillä on skaalautuvia ja joustavia ratkaisuja, ja pyrimme aina parantamaan asiakaskokemusta pitkällä aikavälillä.

 Ota yhteyttä
3PL_Returhantering
Varastointi & toimitus

Ingram Microlla on sopeutettavia varastoja, joiden avulla voidaan tarjota yksilöllisiä ratkaisuja kaikentyyppisten tuotteiden verkkokauppaan keräilyn, pakkauksen ja toimituksen aloilla. Me osaamme IT-järjestelmien integroinnin ja tarjoamme kattavia raportointityökaluja.

3PL_Lagerhallning
Palautusten hallinta

Meillä on mittava kokemus palautettujen tuotteiden arvioinnista ja uusimisesta tai korjaamisesta tarpeen mukaan. Kansainvälinen verkostomme kattaa suurimman osan Eurooppaa, ja sen avulla voimme tarjota markkinoiden kustannustehokkaimman ratkaisun palautusten hallintaan. Nopealla käsitellyllä voimme tarjota nopean takaisinmaksun ja siten ylläpitää asiakkaiden uskollisuutta.

3PL_Transport
Kuljetus

Meillä on yhteyksiä yli 50 kansalliseen ja kansainväliseen kuljetusverkkoon sekä toimivan yhteistyön takaavat, vahvat kontaktit. Se antaa meille mahdollisuuden tarjota eri ratkaisuja tarpeiden mukaan ja myöhäiset katkoajat.

Yhteistyökumppanimme

Ota yhteyttä

Joakim Samuelsson
Joakim Samuelsson

Dir, Commerce & Lifecycle Services

Nordics

Tämä sivusto käyttää evästeitä

Täydellisen toiminnallisuuden tarjoamiseksi tämä verkkosivusto tarvitsee nimenomaisen suostumuksesi selaimen evästeiden tallentamiseen. Jos et salli evästeitä, et ehkä kykene käyttämään tiettyjä verkkosivuston ominaisuuksia, joita ovat muun muassa sisäänkirjautuminen, henkilökohtaisen sisällön tarkastelu ja sivujen välillä siirtyminen. On suositeltavaa sallia ainakin kaikkien järjestelmäevästeiden käyttö. Lisätietoa saat tutustumalla Ingram Micron tietosuojakäytäntöön.